Hulinaa yritysmessuilla

Matti Lohen koulun 8-luokkalaiset järjestivät 5.4 yritysmessut koulun vanhassa juhlasalissa. Oppilaat olivat tutustuneet erilaisiin yrityksiin ja kasanneet esittelypisteet messuja varten. Monilla pisteillä oli tarjolla maistiaisia, kuten Ravintola Hetken pisteellä oli tarjolla patonkia ja Peltolan pisteellä oli homejuusto maistiaisia.

Lähes kaikilla pisteillä oli myöskin ilmainen arvonta, joista pystyi voittamaan erilaisia palkintoja. Sallin pisteellä palkintona oli t-paitoja sekä termospullo. Esittelijät olivat perehtyneet yrityksiin ja vastasivat kävijöiden esittämiin kysymyksiin.

Esillä oli useita rautalampilaisia yrityksiä kuten esimerkiksi Artteli, Rämäkkä Holidays sekä Fysioterapia Rautakunto. Myöskin Rautalammin lukio oli saanut oman esittelypisteensä sekä Etelä-Savon ammattiopistolta oli esittelijä paikalla.

Matti Lohen koulun oppilaat kävivät luokka kerrallaan tutustumassa messuihin ja Suonenjoeltakin tuli bussilastillinen oppilaita tutustumaan pisteisiin. Viidesluokkalaisilla oli messujen ajan kahvio, siellä oli tarjolla kahvia ja mehua sekä pientä suolaista ja makeaa.

Vastaa