Satulateatteri repäisi taas
Rautalampi | 22.01.2012 13:42 | Kirjoittanut Iiro Lyytinen
Ronja Ryövärintytär valloitti rautalampilaisyleisön Kirjaston Kivijalassa, kun Astrid Lindgrenin tutun lastennäytelmän satumetsä heräsi hetkeksi eloon. Rautalammin lukion opiskelijoista koostuva Satulateatteri tekee jälleen kerran upeaa työtä näyttämöllä. Ohjaaja Janne Hirvosen käsittelyssä niin näytelmästä kuin näyttelijöistäkin otetaan irti parhaat puolet.
Näyttelijöiden heittäytymisessä on aistittavissa innostuksen palo, eikä vaivaa ole säästelty lavastuksen ja puvustuksenkaan suhteen.…
Esko Hukka palaa Ecometin johtoon
Rautalampi | 22.01.2012 12:51 | Kirjoittanut Iiro Lyytinen
Esko Hukka palaa Ecomet Oy:n toimitusjohtajaksi. Esko Hukka ja Esko Luoma ovat sopineet järjestelystä, jonka mukaan Luoman osakkuus ja toimitusjohtajuus Ecomet Oy:ssä on päättynyt 15. tammikuuta 2012.
Ennen omistusjärjestelyjä olleeseen tilanteeseen paluu perustuu osakassopimukseen ja alan yleisesti heikentyneisiin suhdanteisiin. Luoma jatkaa yrittäjän uraansa omistamansa Ecex Oy:n toimitusjohtajana.
Vuodenvaihde toi muutoksia poliisin ja Nordean palveluaikoihin
Suonenjoki | 06.01.2012 13:00 | Kirjoittanut Rautalampilehti
Poliisilaitos rajoittaa lupapalveluiden aukioloaikoja tilapäisesti
Vuodenvaihde toi tilapäisiä muutoksia poliisin lupapalveluiden aukioloaikoihin Suonenjoella. Poliisiaseman lupapalvelut ovat avoinna tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 09.00-16.15. Tilapäinen järjestely on voimassa 31.10.2012 saakka.
Nordean Suonenjoen konttori uudistuu
Nordean Suonenjoen konttorin kassapalveluiden aukioloajat muuttuivat vuodenvaihteessa. Kassapalveluita tarjotaan maanantaisin ja torstaisin kello 10-13. Neuvontapalveluita tarjotaan jokaisena…
Väinö Hämäläisen Ulpukkalampi Rautalammille
Rautalampi | 30.12.2011 12:57 | Kirjoittanut Iiro Lyytinen
Rautalammin Kulttuuriseura on hankkinut Väinö Hämäläisen Ulpukkalampi-maalauksen Taidemyynti Olli Hietalalta. Teos luovutettiin kulttuuriseuralle torstaina Rautalammin museossa. Samassa yhteydessä kulttuuriseura luovutti teoksen säilytettäväksi Rautalammin museoon.
Taidemaalari Väinö Hämäläinen syntyi vuonna 1876 Helsingissä, mutta hänen juurensa ovat vahvati Rautalammilla. Yksi Hämäläisen merkittävimmistä teoksista on Rautalammin kirkon alttaritaulu. Ulpukkalammen Hämäläinen maalasi vuonna 1931…
Ecomet on Pohjois-Savon vahvin yritys
Rautalampi | 15.12.2011 19:19 | Kirjoittanut Iiro Lyytinen
Suomen Asiakastieto on valinnut rautalampilaisen Ecomet Oy:n Pohjois-Savon vahvimmaksi yritykseksi. Suomen Asiakastiedon analyysin mukaan Ecomet Oy:llä on erittäin korkean vakavaraisuutensa ansiosta hyvät mahdollisuudet kestää vaikeitakin aikoja.
Vuonna 1986 perustettu alihankinta- ja tilauskonepaja on erikoistunut keskiraskaiden hitsattujen teräsrakenteiden valmistamiseen. Osaamiseen kuuluvat niin ikään painelaitteet ja erilaiset teollisuussäiliöt.
Pohjois-Savon Vahvimman kunniakirjan Ecomet…
Rockmuusikot kiittää ja järjestää bänditapahtuman
Rautalampi | 13.12.2011 19:41 | Kirjoittanut Rautalampilehti
Rautalammin Rockmuusikot ry järjesti syyskuussa kirjekampanjan, jonka avulla haettiin tukea yhdistyksen toimintaan ja laitehankintoihin.
- Olemme samalla yllättyneitä ja todella kiitollisia saamastamme tuesta. On myös ollut erittäin mukava huomata, että Rautalammilla löytyy yhä yhteishenkeä, jollaista suuremmissa taajamissa ei ole ollut enää vuosikausiin, yhdistyksen puheenjohtaja Topi Ek kiittelee.
Kiitoksena kaikesta tuesta…