Häyrylänranta Popin ja Bluesin esiintyjät julki

Häyrylänranta Bluesin päätähtenä nähdään tulevana kesänä Egotrippi. (Kuva: Egotrippi)

Konnevedellä järjestettävien Häyrylänranta Popin ja Bluesin ensi kesän esiintyjät on julkaistu.

Keskiviikkona 1.7. Konneveden sataman lavalle nousevat Sanni ja Redrama.

Helsinkiläisen Sannin toinen albumi on tulossa huhtikuussa. 13-vuotiaasta asti eri bändeissä laulanut ja kitaraa soittanut Sanni säveltää ja sanoittaa kappaleensa itse. Redrama puolestaan tunnetaan esimerkiksi hiteistään Kickstart, Dumb! ja Clouds, jotka ovat saaneet paljon radiosoittoa Suomessa. Yhtenä maamme lahjakkaimmista rap-muusikoista pidetty Redrama toimii tähtivalmentajana tämän kauden Voice of Finland -tv-sarjassa.

Torstain Häyrylänranta Bluesissa lavalla nähdään Keystone Cops, Irina BjörklundSamuli Edelman ja Egotrippi.

Vuonna 1991 perustettu Keystone Cops on ehtinyt nokkamiehensä Ville ”Lefty” Leppäsen johdolla esittää amerikkalaista juurimusiikkia kotimaan lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Kanadassa.

Näyttelijä-laulaja Irina Björklundin ohjelmisto koostuu ranskaksi esitetyistä suomalaisen musiikin helmistä. Viimeinen albumi ”La vie est une fête” on saanut nimensä Samuli Putron ”Elämä on juhla” kappaleen ranskankielisen käännöksen mukaan.

Samuli Edelman puolestaan kuuluu maamme rakastetuimpiin tulkitsijoihin. Yli 20 vuotta jatkunut ura on tv- ja elokuvaroolisuoritusten lisäksi sisältänyt lukuisia menestysalbumeita ja -hittejä.

Yli 20 vuoden taival on takanaan myös Egotripillä, jonka kerrotaan nyt olevan energisempi ja valoisampi kuin koskaan. Yhtye julkaisi hiljattain singlen ”Uusi aamu”, joka on makupala maaliskuun lopulla julkaistavalta ”Vuosi nolla” -albumilta. Yhtye vaihtoi hiljattain rumpalinsa, ja on saanut vaihdoksesta uutta ilmettä ja eloa.

Konneveden kunta on järjestänyt Häyrylänranta Pop & Blues -minifestivaalia Konneveden satamassa vuodesta 1994 lähtien.

Vastaa