Haja-asuttajat naurattivat Rautalammin kesässä

Iiris (Maria Salminen) ja Ansku (Niina Hämäläinen) tuovat näytelmään naisenergiaa.

Taavi Simosen käsikirjoittama ja ohjaama Haja-asuttajat toi kesäteatteria Rautalammin kirkonkylälle kuuden esityksen verran. Näytelmä lunasti lähes kaiken, mitä kesäteatterilta on lupa odottaa. Aurinkoisessa säässä esitetty kaksituntinen tarjosi paljon naurua, jonkun verran ajattelun aihetta ja tuoreen katsannon perinteisiin maalaiskomedioihin. Näytelmä yhdisti maalaismiljööseen ideologisen hippiporukan ja tarjosi näin naurunaihetta sekä maalaisjunteille että kaupunkilaisvihreille. Samalla Simonen nosti myös peilin itse kunkin eteen – vastapuolelle on helppo nauraa, mutta näetkö hirren omassa silmässäsi, hän tuntui vihjaavan.

Haja-asuttajien tarina lähtee liikkeelle haja-asuttajien pohtiessa muuttoa maalle väljemmän elämän perässä – ihmisen pahan olon juuri kun on liian ahtaasti oleminen. Porukan johtaja Iiris (Maria Salminen) on laatinut suunnitelman, joka vie heidät maaseudun eedeniin. Mukaan lähtee yh-äiti Ansku (Niina Hämäläinen) lapsensa Ellun (Leena Iskanius) kanssa, sekä elämästä vieraantunut kerrassaan riemastuttava Liminka (Riku Simonen), jota äidillisesti kaitsee Minttu (Aino Utriainen).

Näytelmän toinen lanka rakentuu kirkonkylällä töissä käyvän pirttihirmu Miran (Kirsi Niemi) ja kotisohvalle juurtuneen työttömän, tossun alla olevan, Maken (Tuomo Hänninen) hiipuvan rakkaussuhteen ympärille. Mukana häärii myös naapurin ukko Rievälä (Arto Vesterinen), jolla on suuret suunnitelmat Rievälän retki ja retriitti -lomapalvelusta, jos hän vain voittaisi oikeudessa naapuriltaan Hannele Teeriltä (Anu Jääskeläinen) tämän Kieppi-tilan.

Haja-asuttajien suunnitelmat etenevät aluksi mainiosti, Rievälän ja Maken bisnesideat puolestaan polkevat paikallaan. Rievälä on repiä pelihousunsa, kun ”anarkistit” valtaavat hänen havittelemansa tilan. Liminka löytää uuden muurahaislajin Anskun ja Iiriksen riemuitessa maaseudun ihanuudesta. Vain Ellu ei tunnu nauttivan maaseudun rauhasta. Pakan sekoittaa kuitenkin tulipalo Haja-asuttajien tukikohdassa – onko kaikki menetetty? Lopulta nuoriso saa kuitekin riitelevät ja ideologiansa sokaisemat aikuiset  näkemään yhteistyön hedelmällisyyden.

Koko näyttelijäkööri teki työnsä varmasti. Vaikka osa näyttelijöistä nousi luontaisesti paremmin esille, on koko porukalta lupa odottaa vielä paljon. Näytelmän hersyviä energiapakkauksia olivat erityisesti Niina Hämäläinen ja Riku Simonen. Simoselle oli kirjoitettu näytelmän psykedeelinen hupirooli ja hän veti sen juuri niin överisti, kuin rooliin kuuluikin. Myös Hämäläinen riemastutti energiallaan kerta toisensa jälkeen. Meta-tasoa mukaan tuova näytelmää ja tapahtumia kommentoinut V-efekti (Taavi Simonen) nauratti yleisöä ilmestyessään.

Kokeneempaa kaartia edustaneet kieron savolaisukon perikuva Arto Vesterinen ja parhaan komediaperinteen mukaan vahvan fyysisesti ja naama väännellen löysän sohvaperunan rooliin eläytynyt Tuomo Hänninen vakuuttivat. Eihän näytelmä, jossa suomalaisukot törmäilevät pappatunturilla, jätä yhtään miestä kylmäksi.

Kirsi Niemi hoiti roolinsa pirttihirmuna Mirana täydellisesti. Miestään 10-0 tylyttävä muija sai näytelmän kuluessa lisäsävyjä Niemen pohtiessa, mihin hänen rakastamansa Make oikein katosi. Maken ja Miran eroon päättyvä parisuhdekuvio oli luokkaa jos-ei-naurattaisi,-niin-itkettäisi. Anu Jääskeläisen ylienerginen urheilijatäti Teeri oli mainio sivuhahmo.

Vahvasti tonttinsa hoiti myös Maria Salminen keskeisessä roolissaan hurmahenkisenä haja-asuttaja Iiriksenä. Nuoremman polven näyttelijöistä Leena Iskanius äitiään toppuuttelevana angstisena teininä oli ajoittain sangen mainio. Aino Utriaisen rooli sfääreissä leijailevan Limingan kaitsijana ei tarjonnut yhtä paljon mahdollisuuksia huumori-ilotteluun. Mielestäni Utriaisen hetki oli tämän empaattisesti lohduttaessa Ellun tylyttämää Liminkaa.

Haja-asuttajat oli sen luokan kesäteatterisuoritus, että jäämme vesi kielellä odottamaan Rautalammin teatterin seuraavaa pläjäystä. Simonen hallitsee kirjoittamisen ja onnistui myös loihtimaan sekä aloittelijoita että konkareita sisältäneestä poppoostaan hienoa teatteria. Huumorin varjolla Simonen tuomitsee sekä liiallisen yhteiskunnallisen keskittämisen että aitomaalaisen (ja -savolaisen?) kyräilyn ja naapuririidat. Yhteispelillä pärjäämme paremmin, hän toteaa.

Simonen kuvaa herkkyydellä yhteiskunnan reuna-alueiden ihmisiä, nykyajan syrjäytyneitä ja vaihtoehtoväkeä. Iloisen lopun ainoaksi varjopuoleksi nousee Maken auki jäävä kohtalo vaemotonna, koditonna, työttömänä ja maahanpoljettuna vätyksenä. Maken kysyessä viimeisessä kohtauksessa, että miten tässä näin kävi, kun kaikki muut saivat onnellisen lopun, V-efekti (Simonen) toteaakin lakonisesti, että taisi käydä laskuvirhe.

Haja-asuttajat -kesäteatterinäytelmän viimeinen esitys on tänään kello 18 Rautalammin museon puistossa.
 

Vastaa