Huonekalutehtaan lämpökeskuksesta alkunsa saanut palo saatiin nopeasti hallintaan

Pelastuslaitos sai nopeasti hallintaan lämpökeskuksesta alkaneen palon.

Rautalammilla toimivan huonekalutehtaan lämpökeskuksessa syttyi torstaiaamuna tulipalo. Pelastuslaitos sai tilanteen kuitenkin nopeasti hallintaan, eikä palo ehtinyt levitä muualle rakennukseen.

Koska kyseessä oli suuri teollisuusrakennus, hälytettiin paikalle toistakymmentä pelastuslaitoksen yksikköä. Tällä hetkellä pelastuslaitos hoitaa paikalla jälkitorjuntatehtäviä ja savutuuletusta.

”Ainekset isompaankin olisi ollut, mutta onneksi tilanne saatiin nopeasti hallintaan”, palomestari Jussi Herranen kertoi paikan päällä.

Vastaa