Kirsi Mannila Salli Systemsin toimitusjohtajaksi

Kirsi Mannila on ollut Salli Systemsin palveluksessa 11 vuoden ajan. Keskiviikosta alkaen hän toimii yhtiön toimitusjohtajana.

Kirsi Mannila on nimitetty Salli Systems / Easydoing Oy:n toimitusjohtajaksi 1.4.2015 alkaen. Mannila on ollut yhtiön palveluksessa 11 vuotta, suurimman osan ajasta talouspäällikkönä.

Mannila on nähnyt yrityksen kasvun ja kehityksen pitkältä ajalta ja tuntee talon tavat läpikotaisin. Uuteen tehtäväänsä hän tarttuu innostuneena ja avoimin mielin.

”Tulihan tämä vähän yllättäen ja piti pari yötä miettiä, mutta puhkun intoa ja uusia ideoita”, sanoo Mannila.

Yrityksen perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja Veli-Jussi Jalkanen aikoo jatkossa keskittyä hallituksen puheenjohtajan roolissa enemmän yrityksen kehittämiseen ja saada aikaa myös itselleen.

Satulatuoleja Rautalammilla valmistavan Salli Systemsin liikevaihto ylitti viime vuonna 4 miljoonan euron rajan, edellisvuonna liikevaihto oli 3,3 miljoonaa euroa. Kasvu tehtiin pääasiassa kotimaan myynnillä. Yhtiö työllistää kaikkiaan 30 henkilöä.

Satulatuolitehdas sijaitsee Sahalan kartanon yhteydessä ja yhtiö vie tuotteitaan yli 60 maahan. Yrityksellä on tytäryhtiöt Kiinassa ja Hongkongissa. Yhtiö viettää 25-vuotisjuhliaan toukokuussa.

Vastaa