LAVALLE NOUSEVAT MM. GRAND MERLIN, ARTTU WISKARI, SINI SABOTAGE JA EMPPU SUHONEN

Kolmipäiväinen Nuapuri Pop käynnistää kesän tapahtumakauden

Joni Karhu, Anssi Heikkinen ja Heikki "Pietsu" Pietikäinen puuhaavat Nuapuri Popia, josta tavoitellaan jokavuotista tapahtumaa.

Ravintola Nuapuri järjestää 17.-19. kesäkuuta kolmipäiväisen Nuapuri Pop  -ulkoilmatapahtuman, jossa lavalle nousevat muiden muassa rautalampilainen Grand Merlin, Arttu Wiskari, Sini Sabotage ja Emppu Suhonen. Esiintyjäkaarti tulee vielä kevään aikana täydentymään. Järjestäjien tavoitteena on, että tapahtumasta saataisi jokavuotinen perinne. Musiikkia aikuisväelle on luvassa perjantai- ja lauantai-iltana. Sunnuntain ohjelma on suunnattu koko perheelle.

Nuapurin yrittäjän Anssi Heikkisen lisäksi tapahtumaa ovat järjestämässä Joni Karhu ja Heikki “Pietsu” Pietikäinen Viiking Musiikista. Heikkinen kertoo, että ulkoilmatapahtuman lisäksi Ravintola Nuapurin loppuvuoden ohjelmassa on luvassa kovia nimiä.

“Tarkoitus on, että kerran kuukaudessa olisi joku isompi nimiesiintyjä”, Heikkinen kertoo.

Nuapuri Popin liput tulevat myyntiin myöhemmin keväällä. Sunnuntain perhetapahtumaan on vapaa pääsy.

Vastaa