Maalaistori avattiin

Kahvia ja luomuherkkuja nautittiin aurinkoisessa säässä.

Kahvia ja luomuherkkuja nautittiin aurinkoisessa säässä.

Rautalammin keskustassa on avannut ovensa konttimyymälänä toimiva maalaistori. Maalaistoria pitävän Joonas Pesosen mukaan avajaispäivä oli sujunut oikein mukavasti. Avajaispäivä alkoi auringonpaisteisessa kelissä. Paikalla oli väkeä aivan maalaistorin tyyliin.

Ihmisten lisäksi paikalla oli myös kaksi alpakkaa. Ne eivät ole aivan jokapäiväisiä vieraita, mutta käyvät Pesosen mukaan maalaistorilla myöhemminkin alpakoita varten järjestettynä teemapäivänä, laama-lauantaina. Myös muita teemapäiviä on kesän mittaa tiedossa.

Pesonen kertoo maalaistorin avaamisen onnistuneen hyvin, sillä apuna oli paljon käsipareja. Kuitenkaan aivan kaikki kesän tuotteet eivät ole vielä myynnissä. Juhannusviikolla valikoimaan ovat tulossa myös juurekset ja mansikat.

Asiakkaiden toiveita kuunnellaan ja valikoimaan voidaankin Pesosen mukaan ottaa uusia tuotteita, kunhan ne vain täyttävät lähiruoan tai luomun määritelmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *