Marita Leskinen Törmälän toimitusjohtajaksi

Marita Leskinen aloittaa Törmälän toimitusjohtajana heinäkuun alussa.

Rautalammilla toimivan Törmälän loma- ja kurssikeskuksen toimitusjohtajaksi on valittu Marita Leskinen. Nykyisin Rautalammin elinkeinoasiamiehenä toimiva Leskinen seuraa tehtävässä Raimo Jalkasta. Leskinen aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä heinäkuussa, jolloin hän myös jättäytyy pois elinkeinoasiamiehen tehtävästä.

– Pohdin yhtä jos toista kautta, haenko tehtävään ja olenko hullu jättäessäni elinkeinoasiamiehen työn, josta olen valtavan paljon pitänyt. Jo pitkään minulla on kuitenkin ollut sellainen rakkaussuhde Törmälään, etten voinut jättää tilaisuutta käyttämättä sen tullessa eteen, Leskinen kertoo.

Törmälässä Leskinen kertoo näkevänsä valtavasti mahdollisuuksia, jotka entisestään parantuvat tulevan kansallispuiston ja luontomatkailun kehittymisen myötä. Törmälän toimitusjohtajan pesti on osa-aikainen, ja Marita Leskinen aikookin työn ohessa pitää koulutuksia oman koulutuspalveluyrityksensä kautta.

– Haluan olla kehittämässä Rautalammin matkailua ja näen matkailuyrittäjien verkottumisen tärkeänä ja sen eteen tulen myös työskentelemään.

Rautalammin kunnanjohtaja Risto Niemelä kertoo, että kunnan elinkeinoasiamiehen työ tullaan täyttämään mahdollisimman pikaisesti. Hän myös kiittelee Leskisen tekemää työtä ja kertoo monien hankkeiden olevan tällä hetkellä hyvässä vaiheessa.

Marita Leskinen on toiminut Rautalammin elinkeinoasiamiehenä vuodesta 2010. Sitä ennen hän toimi vuonna 2007 perustamansa Rautalampilehden kustantajana ja päätoimittajana. Nykyisin hän on Rautalampilehteä kustantavan Viestirauta Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Vastaa