Moottoripyöräonnettomuudesta selvittiin ilman vakavia henkilövahinkoja

Rautalammilla, kantatiellä 69 kirkonkylästä Suonenjoelle päin tapahtui äitienpäivänä kello 14 aikaan moottoripyörän ja henkilöauton välinen kolari. Onnettomuus tapahtui moottoripyörän kuljettajan kertoman mukaan siten, että pyörän takarengas oli lukkiutunut kesken ajon, minkä vuoksi pyörä kaatui vasemmalle kyljelleen tien keskiviivan kohdalla. Kuljettaja putosi pyörän kyydistä, mutta pyörä jatkoi matkaansa pitkin vastaantulevien kaistaa törmäten Rautalammin suunnasta tulleeseen henkilöautoon.

Törmäys aiheutti tulipalon, jossa sekä pyörä että henkilöauto paloivat korjauskelvottomiksi. Moottoripyörää kuljetti vuonna 1971 syntynyt rautalampilainen mies, joka kuljetettiin loukkaantuneena Kuopioon sairaalaan. Hänellä ei kuitenkaan ole hengenvaaraa. Henkilöautoa kuljetti vuonna 1963 syntynyt kuopiolainen nainen. Sekä kuljettaja että hänen lisäkseen kyydissä ollut mies selvisivät onnettomuudesta vammoitta.

Sää tapahtumapaikalla oli kirkas ja kuiva. Tilanteen selvittelyn ajaksi liikenne ohjattiin kiertotielle. Poliisi selvittää tapaturmaan johtaneita syitä.

Vastaa