Rallin maailmanmestarille Myhinpää on erikoiskoe ylitse muiden

Ari Vatanen kutsuttiin rallin avauspäivänä kansainväliseen ralliautoilun Hall of Fameen. Vataselle Myhinpää on erikoiskoe ylitse muiden. (Kuva: Petri Virta)

Nelipäiväinen Suomen MM-ralli huipentuu huomenna sunnuntaina, kun rallikaravaani suuntaa viimeisille erikoiskokeille Ruuhimäkeen ja Myhinpäähän. Myhinpään 23,10 kilometrin mittainen EK on yksi rallin pisimmistä, ensimmäinen auto starttaa reitille kello 10.43. Tie on suljettuna liikenteeltä kello 7.15 – 14.00.

Erikoiskoetta pääsee maastoon seuraamaan rallipassilla tai 18 euron hintaisella erikoiskoelipulla, joita myydään maastossa tapahtuman aikana.

Myhinpään EK on yksi Neste Oil Rallin legendaarisimpia erikoiskokeita ja myös monen kuljettajan suosikki. Rallin vuoden 1981 maailmanmestari, tämän vuoden Suomen MM-rallin avauspäivänä ralliautoilun kansainväliseen Hall of Fameen kutsuttu Ari Vatanen luonnehtii erikoiskoetta seuraavasti:

”Pikataival, joka sai minut ylittämään itseni. Sain aina parhaan tuloksen vuodesta toiseen. Entisaikaan reittiin sai tutustua halutessaan vaikka kuukauden, joten harjoittelun yhteydessä myös kyläläiset tulivat tutuiksi.”

”Siinä oli koko ralliautoilun suola. Ehti tutustua ihmisiin, käytiin monesti kahvilla useammassakin talossa. Ei nykyään harjoitella kuin pari–kolme päivää”, Vatanen toteaa.

”Kylän nuorisolle saatettiin antaa kyytiä, se oli antoisaa ja elämyksellistä”, hän muistelee.

Ari Vatanen harmittelee sitä, ettei pienten kylien elämä – rallin keskeinen yhtymäkohta ihmisten arkeen – avaudu nykykuljettajille enää samaan tapaan.

”Ralli on niitä harvoja urheilulajeja, joissa huippu-urheilu tuodaan ihmisten luo. Sitä kautta olen tavannut uskomattoman määrän ihmisiä, ja se on hienoa”, hän sanoo.

Tarina Ravolaisen pojista on koskettava

Myhinpää nousee Vatasen mieleen ylitse muiden niin erikoiskokeena kuin humaanin puolensa vuoksi. Hän on kertonut usein tarinaa Ravolaisen pojista, jotka vuodesta toiseen seurasivat rallikuskien harjoittelua ja keräsivät nimikirjoituksia sinikantisiin vihkoihinsa kotitalonsa risteyksessä Myhinpäässä. Ensin seisten, sitten pyörätuolissa.

Vatanen kirjoitti monien rakastaman tarinan filosofi Esa Saarisen 50-vuotisjuhlakirjaan. Tähtitaival on luettavissa Rautalampilehdestä 7-8/2014.

”Esan vaimo kuningatar Pipsa pyysi minua kirjoittamaan jotain Esan 50-vuotiskirjaan. Ajattelin ettei kaikki voi ainoastaan kehua miestä, joten vaimoni Ritan ehdotuksesta päätin kirjoittaa tarinan pojista. Tarinan, jonka Esa haluaa kuulla aina uudestaan.”

Myhinpää antaa valtavan ajamisen nautinnon

Ari Vataselle Myhinpää nousi merkittäväksi rallipätkäksi jo ennen kun hän itse oli päässyt sitä ajamaan.

”Olin katsomassa rallia vuonna 1973 keskellä erään suoran päässä. Muistan, kun Stig Blomqvistin punainen Saab tuli lennossa minua kohti. Se vauhti mykisti, iho menee vielä tänäänkin kananlihalle sitä muistellessa”, hän kertoo.

Vatanen osallistui Jyväskylän Suurajoihin ensimmäisen kerran vuonna 1974. Voittoon hän on yltänyt Jyväskylässä kahdesti, maailmanmestaruusvuonnaan 1981 Fordilla ja 1984 Peugeotilla.

”Vuonna 1983 ajoin Opel Mantalla, joka ei koskaan istunut minulle yhtä hyvin kuin Ford Escort. Silti olin sillä Myhinpäässä kuusi sekuntia Henri Toivosta nopeampi. Muistan, kuinka Toivonen lyyhistyi Säkinmäen koulun pihassa kuultuaan aikamme”, muistelee Vatanen.

Niin ikään vuoden 1989 rallissa vielä keskeneräisellä ja raskaalla Mitsubishillä Vatanen kellotti rallin nopeimman ajan Myhin mykkyröillä. Vain vähän aikaisemmin hän oli kuullut Ravolaisen poikien menehtyneen edellisvuonna. Kyläläiset kannustivat Aria ajamaan poikien muiston kunniaksi pohjat.

”Sydäntä kylmäsi. Koko ralli tuntui turhalta. Startissa olo tuntui ihmeellisen kevyeltä. Ajo sujui kuin itsestään. ’Teillä on nopein aika’, kuulin maalissa. Se oli ainoa pohja-aika siinä rallissa”, Vatanen kertoo ikimuistoisesta erikoiskokeesta.

Suomalaiset soratiet saavat tunnetusti ulkomaalaiset kuljettajat pudistamaan päätään. Kotitantereellaan suomalaiset puolestaan ovat usein kaasuttaneet uskomattomiin tuloksiin.

”On todella hienoa, että Suomen ralli kiertää edelleen syvällä suomalaisella maaseudulla. On hyvä, että esimerkiksi Päijälä, Myhinpää ja Jouhtikylä ovat jälleen mukana ohjelmassa.”

”Myhinpää on saanut minut aina ylittämään itseni. On kun saisi auki Pandoran lippaan. Se on nopea, menee ylös ja alas, kääntyy koko ajan. Ajolinjat on erittäin tarkat, pitää olla rohkea ja uskaltaa ajaa kovempaa”, Vatanen luettelee.

Saman vinkin hän antaa myös tänä vuonna Myhinpäähän starttaaville.

”Jarruttakaa myöhemmin kuin mieli sanoo, ajakaa rohkeammin kuin muuten uskaltaisittekaan. Myhinpää kyllä kantaa”, mestari toteaa.

Tänä vuonna – 40 vuotta isänsä jälkeen – Vatasen nuorin poika Max starttaa ensimmäisen kerran Jyväskylän sorateille. Hän ajaa R2-luokan Ford Fiestalla.

”Maxilla on kovat paineet, nimi kasaa odotuksia. En kuitenkaan ole alkanut neuvomaan, oma isä on huono neuvoja. Enkä muutenkaan voi hänen puolestaan ajaa, itse se on ajettava”, Vatanen toteaa.

Suomen ralli kuuluu Vatasen jokakesäiseen ohjelmaan. Kilpailijana hän osallistui viimeisen kerran vuonna 2003. Katsojana hän aikoo suunnata reitin varrelle tänäkin vuonna.

”Ilman muuta Myhilläkin on käytävä. Jos siellä vaikka kahvit saisi”, Vatanen suunnittelee.

» Lue Ari Vatasen kirjoittama tarina Ravolaisen pojista Rautalampilehdestä 7-8/2014.

1 kommentti

  1. J. Hänninen

    19.08.2014 at 13:28

    Ari Vatasen tarina Myhinpäästä ja Ravolaisista oli hyvin koskettava ja erittäin kauniisti kirjoitettu.

Vastaa