Rautalampi edellyttää neuvolavastaanottoa paikkakunnalla myös remontin aikana

Kunnanhallitus edellyttää Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymää järjestämään lastenneuvolatoiminnan Rautalammilla myös terveyskeskuksen remontin aikana. Kuntayhtymä on ilmoittanut siirtävänsä neuvolavastaanoton väliaikaisesti Suonenjoelle, mikä on kunnanhallituksen mukaan aiheuttanut vastustusta nuorten perheellisten ja kuntalaisten keskuudessa.

Kunnanhallitus muistuttaa, että myös yhden lääkäri-hoitaja -työparin vähentäminen Rautalammilta on aiheuttanut kuntalaisten keskuudessa hämmennystä, sillä Rautalampilaisia on pyydetty asioimaan lääkärinvastaanotolla Suonenjoella. Kunnanhallituksen näkemyksen mukaan kuntayhtymän tulee vastata Rautalammin terveyskeskuksen lääkärivahvuudesta siinä mittakaavassa, ettei rautalampilaisten tarvitse lähteä vastaanotolle Suonenjoelle edes terveyskeskuksen remontin aikana.

Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä on ilmoittanut Rautalammin kunnalle, että työterveyshuollon, fysioterapian ja lastenneuvolan tilat olisi peruskorjattava. Korjaussuunnitelmat ovat siinä vaiheessa, että korjaustyöt voitaisi aloittaa marraskuun aikana.

Vastaa