”Rautalampi on Suomen talkoohenkisin kunta”

Liisa Paakkunainen piti kiitospuheen rautalampilaisten puolesta.

Rautalammilla järjestetetyt Rakkautta Rautalammille -talkoot palkittiin vuoden talkootekona. Palkintoa olivat luovuttamassa työväentalolla järjestetyssä tilaisuudessa Talkoopäivä ry:n Petri Vilén ja Eero Kuusi.

”Rautalampi on ollut mukana vahvasti alusta alkaen. Viime vuonna Rakkautta raitille -talkoot osoitti, että Rautalampi on Suomen talkoohenkisin kunta ja tänä vuonna Rakkautta Rautalammille uudisti suomalaista talkookulttuuria niin vahvasti, että koimme miltei välttämättömäksi palkita sen erityisesti Vuoden talkootekona”, Petri Vilén sanoi puheessaan.

Talkoopäivä ry piti erityisesti vanhusten, liikuntarajoitteisten ja lasten huomioimista talkoissa tärkeänä merkkinä yhteisöllisyydestä. Yhdistyksen mukaan Rautalampi toimii esikuvana talkookulttuurin elinvoimaisuudesta muulle Suomelle.

 

Suomalaista kulttuuria tukemassa

 

Talkoopäivä ry pyrkii herättämään talkookulttuuria, joka on Suomessa ainutlaatuinen. Pohjoismaita lukuunottamatta maailman kielistä ei talkoita tarkoittavaa sanaa löydy.

Talkoopäivän tekijäjoukko huomasi omassa työssään talkoiden edun. Tärkeää ei Petri Vilénin mukaan ole niinkään se, mitä kukakin saa aikaiseksi, vaan yhteisen tekemisen perusteella syntyvä tulos. Talkoot myös ylläpitävät yhteisöllisyyttä.

”Perustimme Talkoopäivän kaksi vuotta sitten, koska olemme itse todistaneet kuinka talkoohenki ruokkii koko yhteisön kukoistusta”, Vilén sanoo.

Talkoopäivä-tapahtuman ideana on yhdistää perinteistä talkoohenkeä nykyisiin sosiaalisen median välineisiin ja aktivoida sillä tavoin ihmiset toimimaan yhteisen hyvän eduksi.

”Ajatuksemme oli, että jos saisimme kerran vuodessa ihmiset kokemaan talkoot helposti mukaan lähdettävässä muodossa, synnytettäisiin mahdollisuuksia talkoohengen kipinän syntymiselle”, Vilén kertoo.

Vastaa