Risto Niemelästä kunnallisneuvos

Rautalammin kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Kärkkäinen (vas.) onnittelemassa kunnallisneuvos Risto Niemelää

Tasavallan presidentti on myöntänyt hallintotieteiden maisteri Risto Niemelälle kunnallisneuvoksen arvonimen. Niemelä otti arvonimen vastaan Rautalammilla 5.10.2018.

Risto Niemelä (s. 1953, Yli-Ii) toimi Rautalammin kunnanjohtajana vuosina 2000-2018 sekä Kivijärven kunnanjohtajana vuosina 1990-2000. Vuodesta 1981 lähtien hän toimi kymmenissä maakunnallisissa ja kunnallisissa luottamustoimissa Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa sekä Pohjois-Savossa. Hänelle on myönnetty Kuntaliiton kultainen ansiomerkki vuonna 2015. Niemelä on innokkaasti osallistunut myös sisä-savolaisten ja rautalampilaisten yritysten kehittämiseen, lisäksi hänen panoksensa oli merkittävä Etelä-Konneveden kansallispuistohankkeessa.

Risto Niemelä tunnettiin virka- ja luottamustehtävissään asiantuntevana,  asioihin perehtyvänä ja yhteistyökykyisenä henkilönä. Niemelän yhteiskunnallinen virkaura alkoi vuonna 1975 Oulun verotoimistossa ja päättyi tammikuussa 2018 hänen jäädessä eläkkeelle Rautalammin kunnanjohtajan tehtävistä. Tällä hetkellä Niemelä viimeistelee hallintotieteiden tohtoriopintoja Tampereen yliopistossa.

Nimitystilaisuudessa pitämässään puheessa Risto Niemelä antoi vilpittömän kiitoksensa Rautalammin kunnalle, kuntalaisille, luottamushenkilöille ja yrittäjille:

”Se mitä Rautalammilla on vuosien, vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana saavutettu ei ole yhden ihmisen tekemää, vaan yhdessä tehtyä. Usein täällä on päädytty tekemään eri tavalla kuin 300 muussa suomalaisessa kunnassa.

Umpihankihiihdossakin voi saavuttaa jotakin sellaista, jota ei koskaan näe ja saavuta latukoneella tehtyjä, tampattuja latuja vihellellen hiihdellessä. Rautalampilaisten tuotoksissa näkyvät juuret, historia, kulttuuri, tunne ja järki.”

Kunnallisneuvoksen arvonimeä Risto Niemelälle esittivät Rautalammin kunta, Pohjois-Savon ELY-keskus, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Savon koulutuskuntayhtymä, Pohjois-Savon liitto, Metsähallitus, Itä-Suomen yliopisto, Kehitysyhtiö SavoGrow Oy, Lähitapiola Savo, Rautalammin Kehitys Oy sekä Rautalammin Yrittäjät Ry.

Vastaa