Karnevaalit käynnistyvät Suonenjoella

Läpi kaupungin kulkeva karnevaalikulkue kerää vuodesta toiseen runsaasti yleisöä Rautalammintien varrelle.

Mansikkakarnevaalit käynnistyvät Suonenjoella tänään perjantaina. Karnevaalit pidetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa uudella alueella Urheilukentän läheisyydessä.

Perinteiseen tapaan tapahtuma käynnistyy kaupungin läpi kulkevalla karnevaalikulkueella, joka kerää vuodesta toiseen sankan katsojajoukon. Kulkue starttaa kello 20 ja kulkee Iisvedentieltä Rautalammintielle jatkaen matkaansa aina Valkeisenmäen liikennevaloille saakka.

Kulkueen jälkeen on vuorossa karnevaalien virallinen avaus ja suonenjokelaista mansikanviljelyä tunnetuksi tekevän mansikkaisännän julkistaminen. Perjantain musiikkitarjonnasta vastaavat Lipsaset, Bilettäjä 2012 sekä Petri Nygård.

Lauantain ohjelmassa on muun muassa mansikansyönnin SM-kilpailut ja mansikkatytön kruunaus. Yleisöä viihdyttävät Viktor Klimenko, imitaattori Jukka Laaksonen, Myrsky-yhtye, Meiju Suvas yhtyeineen sekä Mamba.

Sunnuntaina mansikkakirkossa esiintyy Sakari Kuosmanen. Karnevaalialueella yleisö pääsee laulamaan Klabbi-karaokessa sekä nauttimaan Danny Showsta. Klovni Dodo viihdyttää perheen pienimpiä lasten karnevaaleilla.

Karnevaalialueen sulkeuduttua juhlintaa jatketaan vielä Iisveden Rantapaviljongilla järjestettävillä karnevaalien jatkojameilla, jossa esiintyvät muiden muassa Jani Jalkanen ja Hänen Orkesterinsa, Kulkuriveli Jami, Ile Vainio ja dj Nite.

Mansikkaravit ravataan Suonenjoen raviradalla perjantaina. Lauantaina Suonenjoen RC-radalla Ritomäellä pärähtää käyntiin Karnevaali JM, joka on yksi Suomen suurimpia yksipäiväisiä jokamiesluokan rallikisoja. Keskustasta kilpailupaikalle kulkee päivän aikana ilmainen non-stop -bussikuljetus.

Suonenjoen Mansikkakarnevaalit on yksi Suomen vanhimmista kesätapahtumista. Ensimmäisen kerran karnevaalit järjestettiin Suonenjoella vuonna 1970.

» Karnevaaliviikonlopun tapahtumat Suonenjoella

Vastaa