Näyttävä kulkue käynnisti Mansikkakarnevaalit

Kulkueen parhaaksi osastoksi valittiin ÄmSee Raatalammin osasto.

Suonenjoen Mansikkakarnevaalit käynnistyivät jälleen eilen perjantaina. Totuttuun tapaan Rautalammintien varret olivat ääriään myöten täynnä katsojia, kun karnevaalikulkue kulki läpi kaupungin. Yli 20 osastoa käsittäneen kulkueen järjestelyihin oli nähty jälleen paljon vaivaa. Piikkipaikkaa kulkueessa piti tänä vuonna poliisiauton sijasta tv:stä tuttu Team Ahman maantiepalvelu-Saab. Kulkueosastoista on kuvia alla olevassa kuvagalleriassa.

Parhaana kulkueosastona palkittiin tänä vuonna motoristikerho ÄmSee Raatalammin osasto, joka usean moottoripyörän, kuorma-auton ja lavettiperävaunun voimin olikin kulkueen massiivisin.

Kulkueen jälkeen vuorossa oli Mansikkakarnevaalien avaus, jonka toimitti Olavi Ruotsalainen. Viimeistä kertaa kaupunginjohtajan virassa karnevaalit avannut Ruotsalainen muistutti Mansikkakarnevaalien olevan yksi Suomen vanhimmista ja perinteikkäimmistä kesätapahtumista. Tärkeä perinne Mansikkakarnevaaleilla on myös mansikkaisännän nimittäminen. 42. mansikkaisännäksi nimitettiin Aution marjatilan isäntä Reijo Laitinen.

Myös mansikkatyttöehdokkaat kävivät esittäytymässä avajaisissa. Mansikkatyttö kruunataan tänä iltana kello 21. Tänään karnevaalien ohjelmassa on myös Kari Tapio -laulajaiset, mansikansyönnin SM-kisat ja Halavatun Papat -show. Musiikkitarjonnasta vastaavat Viktor Klimenko, Eini & Boogie sekä Agents.

Muokattu 13.07.2013 12:27: Kuvagallerian kuvatekstit korjattu. /IL

Vastaa