Veteraanien joulujuhla

Sotaveteraanien joulujuhlaan osallistui nelisenkymmentä henkilöä, joukossa vain pari veteraania.

Rautalammin sotaveteraanien perinteinen joulujuhla järjestettiin joulukuun 13. päivä seurakuntatalolla. Tilaisuuteen oli saapunut nelisenkymmentä asiasta kiinnostunutta, joista varsinaisia veteraaneja vain pari. Tämä on ymmärrettävää, sillä heidän keski-ikänsä on jo 93 vuotta, mikä aiheuttaa luonnollisesti hankaluuksia niin arjen askareisiin kuin juhlatilaisuuksiinkin osallistumiselle. Niinpä järjestön varsinainen toiminta on jo siirtynyt seuraavan sukupolven hoidettavaksi.

Tilaisuus alkoi ruokailulla jälkiruokakahveineen, jonka jälkeen Rautalammin Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Urho Karhu lausui juhlan tervehdyssanat. Tätä seurasi Jorma Kukkosen esittämä kunnan tervehdys, johon sisältyi viittaus kunnassa toimivien lukuisten yhdistysten aktiivisuuteen. Tämä näkyi myös juhlayleisöstä, johon kuului jäseniä useammastakin eri yhdistyksestä.

Pohjois-Savon Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Eija Iivarinen käsitteli puheenvuorossaan meneillään olevaa sote -uudistusta, jonka lopullinen muoto on edelleenkin hieman hakusessa. Saman järjestön sosiaalineuvoja Riitta Huittinen sivusi aihetta puheenvuorossaan, joka keskittyi enemmän veteraanien ikärakenteesta johtuviin palveluihin ja palvelusuunnitelmiin. Esimerkkinä sen käytännön järjestelyistä mainittakoon palvelujen ja etujen yhtenäistäminen samanarvoisiksi sotainvalidien kanssa.

Ansiokkaasta veteraanitoiminnasta palkittiin Sotaveteraaniliiton hopeisella ansiomerkillä Kalle Kilpeläinen, Irma Hintikka ja Ritva Ruhanen sekä Sotaveteraanimitalilla Eila Kaijärvi-Pekkola, Tuula Sippo, Jorma Jormakka, Esko Lindsberg ja Kauko Matilainen, joista kaksi viimeksi mainittua oli poissa jakotilaisuudessa. Huomionosoituksen jakajina toimivat Eija Iivarinen, Urho Karhu ja Asta Lyyra. Kiitokset huomionosoituksen saajien puolesta esitti Kalle Kilpeläinen.

Eturivissä ansiomerkin saajista Jorma Jormakka (vas), Tuula Sippo, Eila Kaijärvi-Pekkola, Irma Hintikka ja Kalle Kilpeläinen. Takarivissä jakajat Urho Karhu (vas) Asta Lyyra ja Eija Iivarinen.

Loppupuheenvuoron pitäjistä lääninrovasti (emeritus) Raimo Jalkanen korosti yhteistyön ja jatkuvuuden merkitystä haasteineen sekä kirkkoherra Pekka Tuovinen rauhan ja sielunrauhan merkitystä lisäten loppuun kiitoksensa edellisen sukupolven ansiokkaasta – ja ajoittain hyvinkin raskaasta – työstä itsenäisen isänmaan hyväksi.

Raimo Hytönen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *