Virven matkassa

Matkapäiväkirja 1, 29.10.2019
Virve Linnanen

Hyvä lukija, kiitos että käytät aikaasi tutustuaksesi kohta alkavaan matkaani Intiaan. Olen siis lähdössä 31.10. Intiaan. Lennän ensin Delhiin, josta on jatkolento Kolkataan ja siitä automatka määräänpäähän Dumkaan Jharkhand-alueelle. Dumkassa majoitun vaatimattomasti tuttavieni luokse koulun yhteyteen.  Koulussa oppilaina käyvät läheisen orpokodin ja lähialueen lapset. Koulussa oppilaita käy yli sata, nuorimmat vasta 3-vuotiaita. Koulusta ja orpokodista kerron tarkemmin matkani edetessä ja halutessasi voit tutustua koulun nettisivuihin; https://shatanashram.in/

Matkan tarkoitus on kehittää kyseisen koulun- Shatan Ashram RGS Gurukulam:in opettajien koulutusta ja lisätä lasten mahdollisuuksia ja oikeuksia tasa-arvoiseen opiskeluun. Tämä kehitystyö alkaa matkani aikana, jonka jälkeen Suomessa tehdään moniammatillisessa tiimissä hankesuunnitelma ja rahoitushakemukset. Tiimi koostuu mm. innovaatiokehityksen-, sivistys- ja sosiaalialan ammattilaisista. Hankkeelle ei ole tehty aikataulutusta, mutta sen voidaan olettaa olevan useamman vuoden ajan jatkuvaa. Intialaisesta koulutusjärjestelmästä voit lukea lisää täältä: http://www.canelipuu.com/intian-koulutusjarjestelma/

Canelipuu Ry:n ylläpitämä koulu on yksi matkan vierailukohteista. Matkalle on suunniteltu ohjelmaa, joka sisältää yliopistovierailun ja ministerin tapaamisen sekä kolmipäiväisen seminaarin, jonka luennoitsijoina toimimme yhdessä matkakumppanini Kirsi Ferinin kanssa. Näiden lisäksi tarjolla on ostos- ja nähtävyysmatkailua Kalkutassa heti saavuttuamme perille. 

Toivonkin, että löydän kotiin tuomisina jotain ihanaa- isossa rinkassa on paljon tilaa, kun saan vietyä ensin toivotut tuliaiset perille. Tuliaisina vien koulun lapsille Kettu-karkkeja, joita onkin yli kolmekiloa. Intiasta ei kuulemma saa marmeladimakeisia lainkaan. Samalla opetellaan karkeista tulevien käärepapereiden avulla roskaamatonta elämäntapaa. Roskien heittäminen luontoon Intiassa on enemmän sääntö kuin poikkeus. Kestävän kehityksen mukaiset toimintatavat arjessa on matkamme yksi asiakokonaisuus, jota haluamme juurruttaa käytäntöön. 

Tuliaisina vien lapsille myös sukkahousuja – Kiitos niistä kaikille lahjoittaneille- ja välituntien liikuntaa lisäämään frisbee-kiekkoja. Kyseisellä koululla ei pidetä juuri välitunteja, koska ajatellaan, että lapsia ei saada rauhoittumaan ja keskittymään opiskeluun enää välitunnin jälkeen. Tämän ajatuksen pyrimme muuttamaan ja kertoa Leikin merkityksestä lapselle. Lapsen oikeuksista pidetään myös seminaarissa luento.  

Rinkkaani pakkaan myös koirankoulutukseen tarkoitettuja nameja. Koululla asuu ainakin yksi ”koulukäynnistä kiinnostunut” eli sosiaalisesti sopeutunut koira, jota ajattelin kouluttaa lukukoiraksi. Intiassa vain parhaat oppilaat saavat mahdollisuuksia esim. lukea ääneen ja heikompilahjaisille ei anneta tilaisuutta. Lisää lukukoirasta voit lukea täältä: https://www.kennelliitto.fi/koirat/lukukoirat .  Henkilökohtaisilla lahjoilla muistan isäntäparia Swami Atmananda Puria ja Swamini Anuradha Puria sekä perheeni kummipoikaa, joka asuu orpokodissa.

Eniten tuliaisiksi meiltä Suomesta saapuvilta on toivottu tietoa suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, opettamisesta sekä oppimisesta ja oman ammatillisen osaamisen tuomista näkyväksi ja kuuluvaksi paikalliseen yhteisöön. Onkin jännittävää lähteä matkaan, jossa meitä innokkaasti odotetaan ja odotukset ovat korkealla-se hieman luo paineita.  Matkalla stressiä ja koti-ikävää lievittääkseni askartelin mukaan muutamia Sibelius askeja(https://suomenluonto.fi/uutiset/sibeliuksen-savelissa-soi-luonto/), jotka sitten saavat jäädä Intiaan muistona vierailusta. Ja tuliaisina itselleni ostan Ashwagandhaa, mikä on Intian Ayurvedisen lääketieteen korkealle arvostettu yleisvahvista rohdos. Sillä jaksaa rankankin reissun! 

Matkapäiväkirjan kirjoittamiseen palaan parin-kolmen päivän välein.  Kiitos vielä, kun luit kertomuksen! ja toivottavasti kiinnostuit lukemastasi ja aiot jatkaa matkani seuraamista. Jos Facebook on luonteva kanava sinulle, voit etsiä ryhmän Luontotoiminta Livina Tmi. Virve Linnanen ja liittyä ryhmään. Siellä julkaisen enemmän kuvia matkani varrelta. 

Matkapäiväkirja 2, 3.11.2019

Matka Intiaan meni suhteellisen sujuvasti. Vain Delhissä huonon ilmanlaadun ja hitaahkon maahantulotarkastuksen ja puuttuvien lentolippujen sekä bussilippujen vuoksi jouduimme ottamaan juoksuaskelia. Lopputuloksena istuimme odottamassa lentokoneessa kuitenkin 45 min pommiuhan vuoksi ennen kuin pääsimme matkaan. Huolestuttavaa oli Delhin ilmanlaadun katastrofaalisen tilanteen vuoksi annettu hätätila, uskon että tämä tulee olemaan matkamme puheenaiheita ministeritapaamisessa. 

Näistä huolimatta saimme uuden ystäväni ja matkakumppanini Kirsin kanssa ajan kulumaan ja meitä vastaanottamassa lentokentällä oli isäntäpariskunnastamme Swamini Anuradha Puri, tuttavallisemmin Annu. Kolkatassa majoituimme ystävälliseen guesthouseen jossa meidät toivotettiin tervetulleeksi perinteisin Intialaisin menoin. 

Iltaa vietimme kaupungilla matkaväsymyksestä välittämättä. Ja todennäköisesti samalla tulimme rikkoneeksi useimpia niitä vinkkejä ja hyviä käytäntöjä, joista meille kerrottiin muun muassa syömällä katuruokaa ja liikkumalla pienellä riksalla vilkkaasti liikennöidyllä alueella.  Hyvin nukutun yön jälkeen aamukävely suuntautui läheiselle torikujalle, jossa oli tarjolla paljon minulle ennen näkemättömiä vihanneksia. Kala ja lihatiskit olivat täynnä niin tuoretta tavaraa, että kanat teurastettiin ja nyljettiin ostajalle suoraan pussiin. Markkinat olivat ainutlaatuinen ja autenttinen kokemus- jota en aio verrata Suomen olosuhteisiin millään muotoa. Sanompa vain että Kolkatan kaupunkialueen siisteys ja värikkyys yllätti positiivisesti.

Ennen matkamme jatkumista Dumkaan Shatan Ashramiin, pääsimme vierailemaan kahdessa sairaalassa. Toisessa sairaalassa sain kunnian tavata vanhempaa tohtorismiestä ja toisessa vasta syntynyttä poikaa ja hänen äitiään. Sairaanhoitajat sairaaloista pääasiassa puuttuvat ja sairaalaan onkin potilaan itse tai hänen perheensä palkattava hoitaja, mikäli potilas ei yksin selviydy. Sairaalat ovat täysiä ja lääkkeet hankitaan sinne pääasiassa itse lääkärin määräyksestä. Pieni poika voi hyvin ja samoin vanhus on toipumaan päin. Aina on toivoa. 

Matka Kolkatasta Dumkaan on 300 km ja kesti kahdeksan tuntia, koska tiet ovat paikoittain huonossa kunnossa. Liikenne on niin villiä ja vaarallista, että se olisi oma lukunsa kokonaan. Automatkan aikaan juttelimme Ashramin viime aikaiset kuulumiset ja siellä asuvien lasten taustoista. Lisäksi erilaisista sosiaalisen osallistamisen ja lapsen osallisuutta tukevista menetelmistä, kuten voimauttavasta valokuvaamisesta, tunnetaidoista, leikin merkityksestä sekä lukukoirista. Tuli myös ilmi, että lapset eivät Intiassa ole tottuneet aktiivisen oppijan rooliin.

Tauolla pysähdyimme paikalliseen ”ABC”:lle ja hörppäsimme kookoksesta menovettä pillillä. Ei juuri maistunut miltään, mutta tällä jaksoi jatkaa +32 asteen helteessä. Perille päästyämme ilta pimeni, samoin kuin Suomessa, jo viiden aikaan. Shatan Ashramin pihaan päästyämme ei voinut kuin hämmästellä, että olemme nyt oikeasti täällä. Halattiin, juteltiin ja lopulta menimme nukkumaan moskiitto-verkon alle kovalle patjalle. Mutta niin vain uni vei onnellisen ja kiitollisen matkalaisen mennessään. 

Matkapäiväkirja 3, 5.11.2019

Ensimmäinen päivä Intian maaseudulla kului rattoisasti tutustuessa Shatan Ashramissa asuviin lapsiin, aikuisiin ja ympäristöön. Lapset olivat kiinnostuneista uusista vieraista, vaikka Ashramissa vieraat kauempaakin ovat lähes arkipäivää. Kirsillä oli lapsille tuliaisina käsinukkeja ja saimmekin hienosti käyntiin yhteistyön lasten kanssa leikin varjolla. Maanantaina vierailimme lasten koulussa, joka oli ollut kiinni koko edellisen viikon. Täällä on tapana sulkea koulut hindulaisuuden juhlapäivinä, eli puja:na. Näitä päiviä on paljon. Koulun johtajan kanssa käymässäni keskustelussa totesimme tälläisen rikkonaisuuden kouluarjessa olevan yksi suurimpia eroja verrattuna Suomalaiseen perusopetukseeen. 

Dumkaan saapuneilta vaaditaan rekisteröityminen suojelupoliisille. Tästä seurauksena Dumkassa otetaan paljon kiinni terroristeja, jotka matkustavat väärennetyin paperein. Yleisesti tiedetään Dumkan lähialueineen olevan Mao-terroristijärjestön aluetta. Meidät vieraakseen kutsunut pariskunta on vuosien ajan tehnyt loistavaa pohjatyötä sosiaalisten verkostojen luomisessa ja virallisten tahojen kanssa. Mikäli tätä työtä ei olisi sinnikkäästi tehty, emme olisi Kirsin kanssa pystyneet saatikka uskaltaneet edes alueelle matkustaa. Isäntäpari nauttii suurta kunnioitusta ja arvostusta. Swami Atmananda on palkittu tekemästään humanitaarisestä työstä alueen asukkaiden joukossa ja myös Nepalissa toteutuneesta humanitaarisestä työstä, josta kunnia on osoitettu myös Swamini Anuradhalle.

Dumkassa vierailu avaa silmät alueelta täysin puuttuvaan jätehuolto järjestelmään. Se konkretisoituu toistuvina roskakasoina kaduilla, pientareilla ja pelloilla, joissa lehmät, siat ja vuohet roskien lomasta etsivät syötävää. Toisaalta Intiassa on kielletty pienet muovipussit ja pillit samoin kuin meillä Suomessa, mutta se ei näy juurikaan käytännössä. Roskat kerätään roska-astioihin osittain, mutta roska-astiat tyhjennetään ojan penkoille tai keskellä asutusta ja liikehuoneistoja olevalle kaatopaikalle. Kun tulee sade, se huuhtoo kaatopaikan roskat alamäkeen kyläläisten asuntoihin ja kaduille. Kaduilla virtaavat avoviemärit, jotka päätyvät ties minne. Ehkä suurimman huolen aiheuttaa se, kun Kolkatassa lasketaan mm nahkatehtaiden kemikaalit suoraan Gangaan-Hindulaisten pyhään jokeen. 

Maanantai- iltana saimme Shatan Ashramiin suruviestin, jossa kerrottiin läheisen ihmisen pois menosta. Tästä huolimatta oli valmistauduttava 5.11. alkavaan seminaariin, johon minut oli Kirsin kanssa kutsuttu pääluennoitsijoiksi. Intialaiset arvostavat suuresti Suomalaista koulutusjärjestelmää, opetuksen tasoa ja oppimistuloksia. Tästä aiheesta pääsimme puhumaan yleisölle, joka koostui paikallisista ja kauempaa saapuneista opettajista sekä virkamiehistä paikallisen koulutusjärjestelmän saralla. Seminaari on ensimmäinen ja ainutlaatuinen. Se on edelläkävijä ja tarkoitus on nostaa opetuksen tasoa Intiassa huonompiosaisten alueilla. Tämän päivän kokemuksen perusteella onnistuimme täyttämään osallistujien odotukset ja huomiseen seminaaripäivään on odotettavissa lisää osallistujia. Lisää tietoja ja kuvia seminaarista ja Shatan ashramista voit katsoa FB-sivuilta; Shatan Ashram ja RGS Gurugulam. 

Nyt valmistaudumme huomiseen seminaaripäivään tekemällä kahoot-peliä ja viimeistelemällä powerpoint-esityksiä ympäristökasvatuksesta, leikin merkityksestä lapsen kasvun, kehityksen sekä oppimisen näkökulmista. Huomenna jatkuu suomi-englanti-hindi-bengali-kielillä seminaari ja toivottavasti kokemus on ikimuistoinen. Seminaari jatkuu siis vielä kahden päivän ajan, jonka jälkeen osallistumme vieraina Ayurveda- päivätapahtumaan. Sinne matkustamme yöbussilla, jossa on makuupaikat. Tästä lisää seuraavassa matkapäiväkirjassa. Seminaari on huomioitu Intian valtakunnallisissa sanomalehdissä.