Rautalampi täyttyi taas runosta ja laulusta

Sää suosi Kesätreffien vieraita tänäkin vuonna.

Runon ja Laulun Rautalampi -tapahtuma näkyy jälleen monella tapaa Rautalammin katukuvassa. Tapahtuma käynnistyi jo perinteisesti perjantai-illan kupletti-iltamilla, jossa yleisöä viihdyttivät Lauluyhtye Sointu, JiiPee Jetsu ja Aki Virta, Mikko Perkoila sekä tangokuningas Jouni Keronen. Iltamien teemana oli Reino Helismaa, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.

Tänään lauantaina vuorossa oli perinteiseen tapaan kesäasukkaiden ja paikallisten yhteinen tapaaminen kesätreffeillä. Nuorempaa väkeä ilahdutti Hilarius Hiiren Suuri aarreseikkailu -musikaali, jonka jälkeen Keskuspuiston areenalle nousivat paikalliset bändit: Jälkeiset, JiiPee ja Vaikuttajat sekä Makrofagi.

Runon ja Laulun Rautalampi -tapahtuma jatkuu vielä huomiseen saakka. Tänään illalla kello 19 museon puistossa on Rautalammin Teatterin kesäteatteriesitys Haja-asuttajat. Sunnuntai alkaa Kukkaiskirkolla Rautalammin kirkossa, jossa saarnaa Emilia Jalkanen. Kello 12 kirkossa järjestetään yhteistyössä Savonlinnan Musiikkiakatemian kannatusyhdistyksen kanssa konsertti, jossa esiintyvät Mark Gothoni, Marko Ylönen ja Matthias Veit. Myös kesäteatteriesitys Haja-asuttajiin on mahdollista tutustua myös sunnuntaina kello 15.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *